Etusivu » > Arvot
Arvot

Nevtor on taloudellisesti kannattava yritys, joka tavoittelee jatkuvasti voimakasta kasvua. Palvelemme Suomessa toimivia pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä. Seuraamme tiiviisti tietotekniikan kehitystä ja asiakkaiden uusia tarpeita. Reagoimme muutoksiin nopeasti ja joustavasti.

Nevtor on avainhenkilöiden omistuksessa. Tavoitteemme on, että vuonna 2013 Nevtorilla on 40 työntekijää ja se tekee liikevaihtoa 5 miljoonan euroa.

Toimintamme perustuu arvoihin

Nevtorin toiminta perustuu arvoihin. Henkilökunta ja johto ovat yhdessä työstäneet viisi arvoa, jotka hallitus on hyväksynyt. Arvot ohjaavat yrityksen työntekoa, liiketoimintaa ja päätöksentekoa.

Yhteistyö: Työnteon pitää olla mielekästä ja hauskaa. Teemme työtä yhdessä hyvällä meiningillä ja opimme toisiltamme kannustavalla tavalla.

Kehittyminen: Kannustamme työntekijöitämme kehittymään ammattilaisina ja ihmisinä. Tutkimme aktiivisesti erilaisia tekniikoita ja toimintatapoja ja kehitämme ratkaisuja asiakkaille ja kumppaneille.

Rohkeus: Uskallamme ottaa vastuuta ja tartumme rohkeasti vaativiin tehtäviin epäonnistumista pelkäämättä. Kannustamme luomaan liiketoimintaa uusista ideoista.

Tuloksellisuus: Keskitymme tuottamaan laadukkaita asiantuntijapalveluita, joista on asiakkaille mitattavaa hyötyä. Liiketoimintamme on tuloksellista, mikä palvelee kaikkien sidosryhmien etuja.

Rehellisyys ja avoimuus: Keskustelemme avoimesti ja rakentavasti mistä tahansa asiasta. Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin toisiamme ja kehittymään yksilöinä ja organisaationa.