Etusivu » > Security Care – Tietoturvapalvelu
Security Care – Tietoturvapalvelu

Security Care suojaa yrityksenne tiedon ulkoa tulevilta häiriöiltä. Samalla palvelu pitää huolta tiedon käsittelyn turvallisuudesta ja helppoudesta myös palomuurien sisällä.

Mitä ongelmia Nevtorin Security Care -palvelu ratkaisee?

Virukset ja verkkohyökkäykset ovat tietoturvauhkista yleisimpiä. Haittaohjelmat ja suoranainen verkkorikollisuus ovat yhä kehittyneempiä, eikä nykyaikainen yritys voi niiden kohtaamiselta välttyä. Oikeilla ohjelmistoilla ja päivittäisellä valvonnalla riskit ja kustannukset voidaan kuitenkin minimoida.

Ulkoisten uhkien torjunnan ohella vaalimme IT-ympäristön sisäistä turvallisuutta. Sovellusten, käyttöjärjestelmien ja palvelinten päivitykset ja ylläpito ovat tärkeitä tiedon varjelemisen kannalta. Kaatumiset, ohjelmointivirheet ja fyysisten laitteiden rikkoutuminen voivat aiheuttaa suurta vahinkoa liiketoiminnallenne.

On tärkeää pitää ajan tasalla sekä päivittäisen tiedonhallinnan apuvälineet että yrityksenne henkilöstö. Takaamme, että huolella rakennettu IT-ympäristö, johon liiketoimintanne nojaa, on ammattilaisten käsissä. Ennakoivan ja kehittävän asenteen ansiosta varsinaisiin korjauksiin ei tarvitse ryhtyä usein.

Mitä Nevtorin Security Care -palvelu sisältää?

Suojaamme yrityksenne tiloissa sijaitsevat palvelimet ja työasemat tai tarjoamme käyttöönne omat vahvasti turvatut laitteistomme. Ulkoa tulevat uhat torjumme ohjelmistoilla ja sovelluksilla, joiden luotettavuudesta meillä on kokemusta.

Näkyvin osa palveluamme ovat Hot Fixit, eli päivitykset, jotka nopeuttavat ja helpottavat järjestelmienne toimivuutta sekä virustorjuntapalvelut. Maailman johtavien ohjelmistovalmistajien sertifioituina kumppaneina meiltä löytyy asiantuntijuutta ja yhteyksiä tarjota uusin turvallisuustieto yrityksenne toiminnan tueksi.

Tarjoamme ohjelmistoja ja sovelluksia itse tuotettuina pilvipalveluina, jolloin pystymme vähentämään kustannuksia ja jakamaan niitä pidemmälle aikavälille. Pilviteknologian avulla esimerkiksi virustorjunnan sidos tiettyyn paikkaan tai työasemaan väistyy, ja lisenssimaksuissa säästetään selvää rahaa.

Kaikkiin CORE -palveluihin sisältyy Customer Care -konsepti. Konseptiin kuuluu yrityskohtaisesti nimetty Service Delivery Mangager, joka takaa aina yhteyden IT-ympäristönne tuntevaan asiantuntijaan. Pidämme huolta myös siitä, että yhteistyömme kehittyy ja todella tukee liiketoimintaanne.

Mitä hyötyä Nevtorin Security Care -palvelusta on?

  • Yrityksenne tietoturva nähdään kokonaisuutena, johon kuuluvat ulkoiset ja sisäiset riskit.
  • Ulkoiset uhat hoidamme kokemuksemme perusteella parhailla sovelluksilla.
  • Sisäisten uhkien valvonnassa keskitytään ennakointiin korjaamisen sijasta.
  • Palvelu joustaa IT -rakenteenne mukaan, joten palvelimien sijainnilla ei ole merkitystä.
  • Vahva yhteistyö maailman luotetuimpien ohjelmistotuottajien kanssa takaa toimivimman tiedon.
  • Saatavilla on aina IT-ympäristönne läpikotaisesti tunteva ammattilainen.
  • Kattava palvelutarjontamme täyttää yrityksenne muuttuvat tarpeet. Palvelua on helppo laajentaa yrityksenne tarpeiden mukaan.
  • Ei alkuinvestointeja laitteistoihin ja lisensseihin
  • Maksat vain toteutuneen palvelun mukaan.
  • Kustannukset skaalautuvat oman liiketoimintasi muutoksiin
  • Kustannus jakautuu asiakkaan tulokseen kuukausikuluna
  • helppo budjetoida