![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
|
|
|
Etusivu » > Health Care – IT-kehityspolku
Health Care – IT-kehityspolkuHealth Care on kumppanuussuhde, jossa konsulttimme ja asiantuntijamme toimivat liiketoimintanne tukena ja osallistuvat tietojohtamiseen. Syvennymme yrityksenne liiketoiminnan ytimeen ja selvitämme ne arvoketjun toiminnot, joissa tehokkaammat tiedonhallinnan ratkaisut voisivat tuoda todellista arvoa asiakkaillenne. Perehdymme paitsi yrityksenne myös asiakkaanne IT -ympäristöön. Siten pystymme valitsemaan juuri oikeat järjestelyt konesaleihin, palvelimiin, sovelluksiin, tietoturvaan sekä tulevaisuuden kasvua tukeviin innovaatioihin. Mitä ongelmia Nevtorin Health Care -palvelu ratkaisee?Tietoteknologia kehittyy nykyään niin nopeasti, että sen seuraaminen ja mahdollisuuksien ymmärtäminen vaatii kokonaisen organisaation täysipäiväisen työn. Me emme kuitenkaan halua pelkästään seurata, vaan panna alulle kehitystä, joka synnyttää liiketoimintaan uusia valloituksia osaavan tietojohtamisen kautta. Menestykseen tarvitaan vahva näkemys tulevaisuuden käänteistä. Lisäksi tarvitaan kumppanuus, joka perustuu avoimeen viestintään ja raudanlujaan asiantuntemukseen. Olemme alamme edelläkävijöitä, koska olemme tehneet uraauurtavaa yhteistyötä parhaiden ohjelmistokehittäjien kanssa. Meillä on myös monipuolinen kokemus erilaisten yritysten IT-ympäristöistä ja tyypillisistä ongelmista. Teknologian laajan ymmärryksen lisäksi meillä on taito selittää vaikeiksi koetut asiat yksinkertaisesti. Meille tiedonhallinnan palvelut ovat enemmän asiakaspalvelua kuin teknologiaa. Mitä Nevtorin Health Care -palvelu sisältää?Health Care -palvelun kulmakivi on Infra Road -suunnitelma, jossa luomme yrityksellenne IT-kehityspolun seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Teknologian uudistaminen ei ole meille itsetarkoitus. Sen sijaan keskitymme ratkaisuihin, jotka helpottavat ja tukevat liiketoimintaanne. Tiedämme, mitä on tulossa ja pystymme visioimaan IT-tarpeita pitkällä aikavälillä. Matkan varrella kehitämme ja tarkennamme suunnitelmaa jatkuvasti. Olemme parhaiden ohjelmistokehittäjien kumppaneita ja kouluttajia, mutta ainoa riippuvuussuhde meillä on asiakkaisiimme. Toimimme aina yrityksenne parhaaksi. Viestintä ja seuranta ovat tärkeä osa yhteistyötämme. Customer Care -konseptissa yrityksellenne on nimetty Service Delivery Manager, jonka ansiosta teillä on aina käytössänne IT-ympäristönne tunteva henkilö. Vähintään kerran kuussa pidämme kokouksen ja käymme läpi yrityksenne tilanteen ja tulevat askeleet. Kun opimme tuntemaan ympäristönne hyvin, järjestämme puolivuosittain yrityskohtaisen IT Forum -tilaisuuden, jossa käsittelemme alan uusinta kehitystä ja etsimme mahdollisuuksia yrityksenne liiketoiminnan edistämiseen. Mitä hyötyä Nevtorin Health Care -palvelusta on?
|
